Perheen karvakorva

Loppukesästä meille muutti uusi perheenjäsen.

Lapsi oli jo pitkään toivonut kissaa ja vihdoin oli sopiva löytynyt.

Virallisesti Aku, mutta tuntee myös nimen hönö.

"Minä suojelen sinua kaikelta"

Tuo matonruttaaja, kukkien tuho, mouruaja, loikkaveikko on välillä niiiiiin ihana 

ja hetken päästä hermoja raastava riekkuja.

Kova työmieskin on (tai tässä tapauksessa työkissa). 

Mukana ollaan oli kyse sitten pyykinpesusta, imuroinnista 

tai vaikka toimistotöistä.

"Pestäisikö jo pyykkiä?"

 Aamu alkaa usein mouruamisella ja riehumalla matot ruttuun,
jos palvelusväki yrittää nukkua edes kello kuuteen. 

Kun vihdoin joku palvelijoista nousee on aika vaatia rapsutuksia ja hellyyttä, 

puhumattakaan ruoasta, jonka viipyessä vauhti ja usein äänikin nousee. 

Kun maha on kylläinen voikin pötkähtää matolla ja ottaa vielä pienet nokoset.

Aamunokoset ennen seuraavaa riehumista.

Kun kissan onnellinen omistaja nousee sängystä 

onkin jo aika seuraavien rapsutusten ja pienten riekkumisten. 

Jos toinen kaveruksista päättääkin olla härnäämättä toista, 

toinen kyllä pitää huolen, että jonkin asteinen älämölö 

saadaan kuitenkin aikaiseksi.

"Vielä olisi vähän nälkä, anna mullekin makkaraa..."

Kun talonasukkaat poistuvat omille teilleen, 

talonvahti aloittaa oman työpäivän. 

Tiiviisti ikkunalla viihtyvä vahtija pitää linnut ja naapurin kissat kurissa, 

ainakin omasta mielestään. 

Joskus kuitenkin ikkunalaudalle eksynyt närhi

 aiheutti päänvaivaa vahdille uppiniskaisuudellaan ja jääräpäisyydellään.

Kun ilta on hämärtynyt ja vahtihommat hoidettu voi vaikka pitää  seuraa talonväen vessareissuilla.

Illan tullen voikin etsiä itselle nukkumapaikan, 

mahdollisimman kovan tietenkin, 

tämän hetkinen suosikki on vessan lavuaari.

"Onko mun pakko nousta? Jos jättäisit kädet pesemättä..."

Päiväunet, ne tekee aina hyvää.